tiistai 2. marraskuuta 2010

13.10. ja 2.11. somen hyödyntäminen

13.10. Ensimmäisiä ajatuksia. Ajattelin hyödyntää sosiaalista mediaa lähinnä lyhyiden kielten kurssilla, sillä niissä opiskelijat pysyvät enemmän samoina ja ryhmät ovat pienempiä, eli paremmin hallittavissa. Oppimistilanteina ajattelin lähinnä kirjoittamisen aktivointia, eli että kenellä tahansa olisi helpompaa kirjoittamisen aloittaminen, ja kynnys siihen madaltuisi. Ongelmaksi näen lähinnä vuorovaikutteisuuden, että ei kävisi niin, että opettaja tekee aina suurimman työn valmistellessaan blogeja yms.

2.11. Erilaiset dialogi-tyyppiset kirjoitustehtävät erityisesti kielissä sopisivat myös, esimerkiksi siten, että olisi joku aihe, esim. työnhakuilmoitus ja oppilaat voisivat tehdä oman vastauksensa siihen blogi-tekstin muodossa, ja jokainen voisi lukea mitä muut ovat kirjoittaneet. Itse voisin sitten säilyttää perinteisyyden sillä tavalla, että tulostaisin jokaisen tuotokset ja tarkistaisin ne ja antaisin ne fyysisesti takaisin, ja antaisin vaihtelun vuoksi palautteen vaikka verkossa. Tämä tyyli sopisi silloin, kun haluaa suorittaa tunnin ns. etä-opiskeluna, esim. alku-tai loppuviikon viimeiset tunnit sopisivat tähän "uhrattavaksi". Ympäristönä tässä voisi olla siis tämä Blogger ja tehtäviin kuuluisi oman työskentelyn arviointi ja muut voisivat lukea myös arvioit työskentelystä, ja saisivat samalla vinkkejä myös omien opiskelutaitojen arviointiin ja kehittämiseen.
Olen myös aikaisemmin käynyt verkossa eräällä sivulla (en muista osoitettaa, samantyyppisiä sivuja on montakin, tarkistan kotona osoitteen), jossa voi tehdä tietokoneella mind mappejä, ja ajattelin, että sellainen varmaan olisi mahdollista linkittää blogiinsa. Eli kielissä se voisi sopia taas siihen itsenäisesti suoritettavaan tuntiin, jossa tulee uusi kappale käsittelyyn, esim. englannissa tai ranskassa. Jokainen kävisi itsenäisesti kappaleen läpi (lukisi ja suomentaisi) ja tekisi muistiinpanot kappaleen sisällöstä mind map-työkalulla ja linkittäisi sen blogiinsa muiden tuijotettavaksi ja arvioitavaksi ja kommentoitavaksi. Nykyisin on myös verkossa tehtäviä kirjoihin, erityisesti ranskassa, ja itsenäisesti suoritettavaan tuntiin ne voisivat sisältyä, ja oppilaat voisivat arvioida, mikä tehtävä tuotti vaikeuksia ja miksi, ja miten omaa oppimista voisi parantaa ko. tehtävissä. Tämä kehittäisi taas oppimistaitoja ja opettajakin näkisi, että niitä tehtäviä on tehty.

Qaikulle en ole vielä keksinyt oikein käyttötapaa, ainakan omaan opetukseeni sopivaa ja yleisiä blogeja jotenkin karsastan. Blogeja voisi toki hyödyntää siten, että oppilas voisi kirjoittaa arvion vieraalla kielellä jostain blogista ja sen sisällöstä, mikä mielestäni olisi aika nykyaikainen arviointikirjoitus, ja voisi esim. korvata kirja- tai eloarvostelun kirjoittamisen vieraissa kielissä. Verkossa olevia vieraskielisiä sanomalehtiäkin voisi hyödyntää siten, että oppilaat kävisivät kerran viikossa/tai vaikka kerran kurssin aikana vaikka Paris Match-lehden verkkosivuilla ja linkittäisivät/leikkaa-liimaisivat lukemansa jutun omaan blogiinsa, ja kertoisivat lyhyesti muille suomeksi/vieraalla jutun sisällön, mikä opettaisi tiivistämistaitoja kirjoittamisessa. Muut voisivat taas kommentoida. Alkavilla kielten kursseilla blogit voisivat olla myös ryhmäytymisen välineitä, esim. ajattelin hyödyntää SoMe:a ranskan 2.kurssilla, jossa jatkaa sama porukka kuin ykköskurssissa ja he voisivat kirjoittaa esittelyn itsestään ranskaksi blogiin ja näin porukka oppisi tuntemaan toisiaan paremmin, sillä sama porukka suunnilleen jatkaa opiskelua lukiossa samoissa ryhmissä.

Mutta tässäpä joitain mietteitä, joita voi toki jalostaa, jos joku tietää jonkun paremman työkalun verkossa näihin toimintoihin.

1 kommentti:

  1. Tulihan tuossa jo useita hyviä ideoita. Tuo työnhaku ja siihen kommentoiti kannattaa kyllä kokeilla. Olisi myös mielenkiintoista kokeilla miten hyvin opiskelijoilta onnistuu blogin perustaminen. Jos opettaja vaan sanoo, että tälle kurssille teette blogin, jonka linkitätte sinne ja sinne niin onnistuuko? Jos tämä ei onnistu heti, kuten olettaisin, niin entäpä kolmannella kurssilla? Monennella kurssilla opiskelijat jo osaisivat välineiden käytön ja opettaja voisi keskittyä sisältöpuoleen välineiden sijaan. Tähän palataan maanantaina!

    Voidaan maanataina kattoa myös käsitekarttaohjelma.

    VastaaPoista